Haluan ja etsin

Haluaisin tuntea kaiken

Haluan hypätä uusiin mahdollisuuksiin

Haluan suudella tuntematonta vesisateessa

Haluan juosta kesäniityllä ja kaatua nurmikkoon nauraen elämän ihanuutta

Haluan tuntea eläväni

Haluan täyttää toiveeni

Etsin rakkautta, 

mutta en uskalla rakastaa

Etsin jännitystä,

mutta en uskalla lähestyä ketään jota todella haluaisin

Etsin onnea,

mutta en löydä sitä mistään

Poljen paikallani

Olisinpa mennyt pienenä juttelemaan jollekkin, kun mua ahdisti. Muistan kun meidän ala-asteelle tuli psykologi ja sanottiin, että sille saa mennä puhumaan jonkun asian painaessa. En menny. Halusin kovasti, mua ahdisti sillon jo. En puhunut kellekkään tunteistani ja itkin itseni uneen. Siitä lähtien on ollut pelkkää alamäkeä. Odotan pelastavaa prinssiä, joka ottaa pois tuskani. Mutta sellaista sankaria ei ole olemassa.

Huomaan päivien kulkevan eteenpäin, mutta minä poljen paikallani.

Makkarat pomppii

Teen vatsalihaksia ja tunnen kuinka mahastani tulee makkara kasa. Haluaisin juosta vessaan oksentamaan.

Myöhemmin illalla seison peilin edessä ja kokeilen korkeavyötäröisiä sortsejani viime kesältä. Saan ne ängettyä päälle, mutta napin tai edes vetoketjun kiinni laittamaninen ei onnistu. Vedän vatsaani sisään ja pudotan napin sen lävestä. Lopetan laihistamisen ja alan itkemään, kun näen todellisuuden. Mun olis pitänyt laittaa nuo sortsit päälle yhteen tilaisuuteen ens viikolla, mutta se taitaa jäädä haaveeksi.

Mua masentaa mun ällöttävä ulkomuoto. Ja masentuneena sorrun usein syömään pahaan olooni. Tänään meni hyvin siihen asti, kun ostin suklaalevyn. Masennuin siitä täysin ja reeneissä tunsin itseni todella lihavaksi, mikä vei kaiken intoni reenaamiseen. Kotona olin vieläkin maseentuneempi ja sorruin ahmimaan. En tiedä, voinko sanoa sitä enää ahmimiseksi, kun tuo älytön ylensyönti päivittäistä.

Olen pahimmassa kierteessä, missä olen koskaan ollut. Mua ahdistaa ihan älyttömästi ja oloni on myös fyysisesti tosi huono. En vain surkuttele kuinka läski olen, vaan en tunne oloani terveeksi. Mä inhoan itseäni hetki hetkeltä enemmän. Olen oravanpyörässä: mitä enemmän lihon, sitä surkeemmaksi itseni tunnen, ja sitä enemmän syön.

70kg on saavutettu. Tuo 15kg nousu viime kesältä on valtava, ja minusta tuntuukin siltä. Pelkään tossissani sitä, että en saa itseäni kuriin, vaan lihon entisestäni. Haluaisin luopua herkuista. mutta ne ovat vain lisäntyneet kotonani. Kaapit ovat täydempänä herkkuja, kun ovat koskaan olleet. Ehdotin perheen yhteistä herkkulakkoa, sillä se tekisi hyvää meille kaikille. Ja olen sanonut vanhemmilleni, että voisiko edes herkkujen ostamista vähentää, mutta he ovat vastanneet aina, että pitää pystyä vastustamaan kiusausta. Totta sekin, mutta on todella hankalaa vastustaa selkäpiissä polttavaa himoa, kun pöydät ja kaapit tursuaa suloisen makuisia kaloripommeja. Olisi paljon helpompaa asua yksin.

Miks en hallitse tätä?

Haluaisin olla niin kevyt, että liitäisin. Haluaisin että joku nostaisi mua ja kauhistelisi, kuinka höyhenen kevyt olen. Olen nyt kuitenki aivan toisessa ääripäässä. En tiedä miten olen voinut uskotella itselleni, että olen hyvässä kunnossa, sillä en ole. Olen oikeasti ahminut älyttömiä määriä ruokaa ja herkkuja monta kuukautta putkeen. Joskus on ollut kevyempi viikko, mutta ne ovat olleet enemmänkin poikkeuksia kuin yleisyyksiä. Kuvotan itseäni hetki hetkeltä enemmän ja enemmän. Olen niin ällöttävä, että tekisi mieli oksentaa kaiken sisälläni olevan ulos, niiin että olisin pelkkä kuori, pelkkää nahkaa - ilman kaikkia elimiä ja läskiä. Olisikohan se mahdollista?..

Jaa kesäkuntoon.. Ei mitään toivoa. Okei, on mulla lihaksia, mutta laihduttamallahan nekin lähtee. Nyt mua huolestuttaa lähinnä kuitenkin henkinen hyvinvointini, sillä en oikeasti hallitse tätä. Tunnen itseni niin arvottomaksi laiskaksi leväpepuksi. En saa mitään aikaan. Ja oikeasti syön ihan älyttömästi ja impullissiivisten kohtauksien seurauksina. Tänään varmaan 3000 kcal, Haluaisin maata jossain suljetussa laitoksessa jossa mulle juotettais vain vettä ja annettais proteiini valmisteita sen verran, että selviäsin ja niin, että lihakset eivät kuitenkaan katoaisi.

ELÄMÄNI ON IHAN PERSEESTÄ! Haluan takaisin äidin kohtuun, aloittaa kaiken alusta. Ahdistus on mun elämää hallitseva tunne, älyttömän ahdistava ahdistus.

Positiivista on, että kohta pääsee lenkkeilemään, kun säät lämpenevät ja lenkkipolut sulavat. Ihanaa päästä taas juoksemaan.

Lopuksi haluan kertoa ikävän faktan joka herätti mut tästä koomaisesta unesta. Painoni oli viimeksi mitatessa 68kg. Siis lähempänä 70kg kuin 65kg. Oksettaa.. Tiedän, että olen ällöttävä läski, joka ei hillitse itseään. Syytän tästä vain itseäni, ja se saa oloni vielä kurjemmaksi. Olen lihonnut 13kg kesästä. Myönnän, että kaikki eivät ole tulleet läskinä vaan myös lihaksina, ja että kesällä vartalostani oli todennäköisesti poistunut aika paljon vettä laihdutuksen takia. Mutta 13kg on järkyttävää, enkä mitannut tätä ahmimisen jälkeen vaan aamulla, jolloin olen luonnollisesti kevyimmilläni. Iltasin painoni voi olla ehkäpä jopa 70kg. Olen kohta jo ylipainon rajoilla. Haluaisin laihtua tuon kaiken pois, mutta nyt en usko, että pystyn siihen. En hallitse itseäni. Yritän kyllä ja olen yrittänytkin, mutta tämä on toivotonta.

ps. Kuvisssa ihania masuja, lihaksien kanssa.