Vaikka oiski jussi, nii ei sitä makkaraa tarvi ottaa.

Jouduin noin viikko sitten ahmimiskierteeseen. Ahmin enkä pystynyt lopettaa. Usein teki mieli hypätä pois tästä elämästä, vaikka sitten kuoleman valtakuntaan.

Sain kuitenkin ahmimiskierteen taltutettuna pari kiloa lihavempana. Tein yksinkertaisesti niin, että lopetin syömisten säännöstelemisen ja sallin itselleni herkkuja aina silloin tällöin. Söin napani täyteen melkein joka ruualla, ja se ahdisti suunnattomasti, mutta ainakin ahmiminen loppui. Nyt otan rauhallisesti laihduttamisen suhteen. Vähän kerrallaan, sillä en halua tohon kierteeseen takas.

Keskityin syömään normaalisti, niin pidin pientä välimatkaa proana blogeista viime viikolla.

Niin ja tosiaan eilen postailin tänne aika sekavalla päällä, joten sori siitä. Oltiin kavereiden kans juomas ja mä tosiaan kaipasin kunnon ryyppyä, irtautumista todellisuudesta. No maistoin sitte ekaa kertaa röökii ja poltin pilveekin. Se oli niin outoa. Estot meni melkei kokonaan. Mutta kyllä mä tajusin kaiken. Taino joskus oli aika hämärää. Tosiaan eka kerta mulla pilvessä, enkä tee tosta kyllä mittän tapaa, niinkun en ryyppäämisestäkään. Juon noin kerran kuukaudessa. Ei se oo paha.

Mutta olin aamullaki viä vähä tiutiu, mut ei kai vanhemmat mitää huomannu. Ja yks juttu oli kauheeta. MÄ EN MAISTA MITÄÄ! Taino maistan, mutta en sillee kielen kärjellä. Tai siis kärjellä kaikki maistuu samalta paskalta. En voi juoda vettä enkä maitoo. Onks jollekkin tuttua palaako makuaisti?

Ja ainii yks kaveri näki ku kirjotin tänne eile. Jos se nyt lukee tätä, nii et levitä mitään! Soitat mulle eka tai tekstaat, jookos? :) Paitti että hukkasin kännykän.. kaippa se löytyy

Mut siis lähen maananaina leirille ja en ota herkkuja mukaan. Siä söydään koko ajan ruokaa, mut on iha helppo vältellä niitä.

12 lukijaa <3 Pidätte mut hengis :)

vedän pilvee.

Oon säälittävä paska. Sellanen jokukulkee hoiperrellen eteenpäin, sellanen jota katotaan säälien.

Oon unohtanu kirjottaa.Tai en oo unohtunu mut en oo jaksanu, ja sillo ku oon jaksanu nii en oo voinu, ku vanhemmat stalkkaa.

Mut olo on nyt aika sairaan sekava.

Teen paremman postauksen nyt lähi päivinä. Anteeks. Toi lukija määrä on mieletön mun mielestä! <3

Suklaata.. Otanko? Enkö? Juo litra vettä ja mieti uudestaan.

On ollut niin ihanaa päivisin, mutta iltaisin kidutusta. On pari kertaa ollut hyvin hyvin lähellä että olisin viiltänyt itseeni tai hypännyt parvekkeelta yms yms yms. Oon paljastanut yhelle parhaista ystävistäni aivan liikaa ja hän sano suoraan että mä tarviin hoitoo ja mun pitäis sanoo vanhemmilleni. Jaa mitä? No mitä mä ajattelen. Joo niin varmaan, mä meen sanoo niille että mä oon näytelly suurimman osan elämästäni, että kaikki on ok. Mä en KOSKAAN kerro niille mun ajatuksista enempää ku ventovieraalle vois kertoo. En koskaan. Tänään tapahtui isän kaa pieni välikohtaus. Siis ihan pieni juttu, mutta mulla napsahti päässä ja huusin sille täysiä ja lähdin ovet paukkuen ulos. Ja juoksin. Juoksin ehkä 7 km. ja sitte istuin penkille ja kävelin kotiin. Ja mä tyhmänä en ollu laittanu ovee linkkuun, nii mun piti koputtaa ja hyvä herra isänihän sieltä tuli avaamaan, oikeen puhisi kiukusta. Ja mä vaan nauroin suoraa päin sen naamaa.. Että tällästä meillä.

 En pääse omalle koneelle, joten ei kuvia tälläkään kertaa. Ja lähen sukuloimaan viikonlopuks, jote postailen jos löydän mahdollisuuden. Mutta lupaan että kun pääsen kotiin sieltä, on tulossa vähä visuaalisuutta(kuvia) tännepäin.

Olin muute ihan mahtavalla tanssikurssilla. Oli ihanaa, vaikka en osannut ottaakkaan niistä tunneista irti kaikkea viikon alussa, mutta viimesinä päivinä <3 Ja olin muutenkin tänään ihan fiiliksissä, kun me esitettiin aikaansaannoksia ja muidenkin esitykset oli ihan huikeita! Mielestäni jopaparempia, mitä olen nähnyt ammattilaisten suurilla lavoilla esitettävän.

9 lukijaa <3 uskomatonta!

Pikainen päivitys

Parantuminen taudista, mutta ei helpotus mistään muusta. Päätin pitää pari päivää vapaata syömisten seuraamisesta. Mutta onnistuko? Ei.  Maanantai ja tiistai sujui seuraavati: klo kuuten illalla asti söin vähän ja terveellisesti ja sen jälkeen päätin että ihan sama mitä suuhuni tungen. Ja samalla kun tungin (kirjotinko oikein ees?) en ruokaa, vaan kaikkea mahdollista jälkiruuaksi kelpaavaa, tulin hulluksi! Tai siis aivoni uskotteli toiselle aivopuoliskolle, että ihan sama mitä nyt syön, kun söin jo. Ja söin söin söin kaikkea sanoinkuvaamattoman ällöttävää rasvasokerimössöistä kaikenlaisiin suolarasva-hirviöihin. Nyt tekee mieli vaan viljellä kirosanoja, mutta toisaalta se vaan vaikuttaisi vitun lapselliselta. Ehkä mä oon lapsellinen. Ei kiinnosta. Ei mikään. En jaksa kommentoida ees kaikkien teksteihin. En jaksa. Ja mua ärsyttää suunnattomasti, se että vanhempani tuli kotiin reissusta. Ja mitä tuliaisiksi? Kiloittain karkkia ja muuta epäterveellistä! Yks syy mun ahmimiseen. Ja en ole nyt voinut oksentaakkaan. Ne hengittää niskaan nii lujaa, oikeen puuskuttaa haisevalla kuumalla hengellään, niin että kohta mun niskaan tulee kolmannen asteen palovamma.

mua ahdistaa mun syömiset. Kun mä olin just alkanukki ajattelee, että mä edistyn tässä. Mutta en taida kyllä mennä viikkoon puntarille. Tai sitten ehkä menenkin ja kohtaan todellisuuden. Kerrankin.

VITUTTAA

ps. tiedän olen lapsellinen, mutta eikö me kaikki olla välillä?

pps. huomenna tulokset opiskelupaikasta. Nyt ei jaksa sekään kiinnostaa.

Creep by Radiohead


When you were here before,
Couldn't look you in the eye
You're just like an angel,
Your skin makes me cry

You float like a feather
In a beautiful world
I wish I was special
You're so fuckin' special

But I'm a creep,
I'm a weirdo
What the hell am I doin' here?
I don't belong here

I don't care if it hurts,
I wanna have control
I want a perfect body
I want a perfect soul
 
I want you to notice
when I'm not around
You're so fuckin' special
I wish I was special

But I'm a creep
I'm a weirdo
What the hell am I doin' here?
I don't belong here, ohhhh, ohhhh

She's running out again
She's running out
She run run run run...
run... run...

Whatever makes you happy
Whatever you want
You're so fuckin' special
I wish I was special

But I'm a creep,
I'm a weirdo
What the hell am I doin' here?
I don't belong here

I don't belong here...




I'M A CREEP!




Pää ei toimi.

Mä makaan kipeenä, enkä voi rasittaa itteeni millää tavalla ku veli seuraa vierestä. Ja kaikenlisäks se pakottaa mut syömään. Meidän välit on parantunu, mutta kuitenkin! KUSIPÄÄ!!

 Ja nyt se pakottaa mut menemään omaan huoneeseen koko loppu illaks. Ja en saa konetta sinne. Mitä mun pitäis muka tehdä?

Tänään oon syöny vaa shipsejä. Tai no oon väittäny että oon syöny vaikka mitä, mutta mun näyttelijän taidot karttuu karttumistaan. Kohta voisin valehdella että taivaalta sataa yksisarvisia, ja kaikki uskois. Go me.

8 lukijaa <3 te pidätte mut järjissäni.

Ps. Uus ulkonäkö.. Toi bloggerin uus muokkaustyökalu on mahtava. :)

Miten mä voin iloita? ei se oo mua varten.. Mä en oo vielä täydellinen. Ilo on tarkoitettu laihoille ja kauniille.

Kesäloman alku on ollut elämäni ihaninta ja kauheinta aikaa. Oon viettänyt mahtavia iltoja mahtavassa seurassa, ja ahdistavia hetkiä oksentelemassa puskiin ja käpertyneenä sikiöasentoon huoneen nurkkaan. Olen saanut jonkinlaisia ahdistuskohtauksia, ensin ahdistus, sitten tunne että ei saa happea ja hyperventilonti. Kerran se vaan jatkui jatkumistaan ja tunnilta tuntuvan hetken jälkeen sain itseni rauhoitettua ja hengen haukkomisen loppumaan. Tosin tuo hetki tais kestää max 10 minuuttia.

Yleensä päästäni ryöppyää tekstiä. Mutta nyt en vaan jaksa. En jaksa enää mitään.. Paitsi juosta 20 km, ja zumbata 2 tuntia, ja syödä jätskiä ja suklaata, ja oksentaa, ja hetkittäin nauttia elämästä. Kaveri sano että mun pitäis näyttää oikeesti että miltä tuntuu, mutta miks? Kun se saa vaan mun olon huonommaks.

Oon syöny. Tai no en ruokaa, mutta kaikkea tarpeetonta herkkua. Onks se ruokaa, vai onks sillä joku oma luokkansa?  Jätskiä, kakkua, suklaata, pullaa.. Kohta se hiilari määrä pursuaa korvista ulos.

Tänään olin piiiitkästä aikaa ihan yksin kotona. Koko suuri talo oli mun vallassani. Ja tällä kertaa käytin tilaisuutta hyväkseni, ja mulla oli varmaan iloisimmat hetkeni itseni kanssa. Kun tajusin että olin yksin, juoksin olohuonee stereoille ja laitoin musan ihan täysille. Tanssin ympäri taloa; pyörähtelin, hypähtelin, sheikkasin ja tein hienojakin piruetteja sydämmeni kyllyydestä. En välittänyt läskeistäni, enkä siitä että olin juuri tullut lenkiltä ja olin hikinen ja rähjäinen. Kaiken lisäksi poltin kaloreita tuon riemun keskellä <3

Kuuntelen tällä hetkellä tuttavien bändin musaa. En tiennyt että se on näin hyvää. Nautin tästä sillä en tule kuuntelemaan musaa neljään päivään, sillä menen partioleirille. Mielessä pyörii innostus ja kauhistus, vastuu tehtävät ahdistaa ja nuorempien seuraa innostaa. Hyvä puoli on, että siellä ei ole herkkuja tarjolla, sillä en ota omia herkkuja mukaan, ne "unohtuu". Ja perus ruokaa on niin helppo vastustaa.. Happy me! Olen lihonnut 59 kiloon. Pääsin BTW tavoitteeseni (58 kesän alussa) Mutta se kiertyi takaisin, mistä syytän lähinnä juhlia. Mutta toivon että pääsen alle 58 kiloon sunnuntaihin mennessä.

Tulee siis pidempi tauko tällä kertaa.. Mutta ens viikolla postailen joka päivä.. lupaan...

7 lukijaa <3

Varoitus... masentunutta tekstiä

Mä en jaksa. Tällä viikolla olisin monena hetkenä voinut ottaa vaan puukon ja viiltää molemmat ranteet auki. Olisin vaan nauranut sille, kuinka paska olen katsellessani veren valumista lattialle. Ja olisin nauttinut siitä. Mutta tiedän, että se olisi typerää... Sillä en mä oo vielä valmis lähteen. Tai en mä tiedä.
Hetket kavereiden kanssa ja koulussa ja harrastuksissa on kivoja, mutta perheen kanssa kaikki on vaan yhtä näytelmää. Ja yksin ollessani olen helvetissä; hullu makeanhimo sekä ahmimiset, ja siitä johtuen ahdistus. Se ahdistus joka on nyt päällinmäisenä mun elämässä. Ahdistus siitä että en voi oksentaa kaikkea ulos, sillä olen luvannut itselleni niin. Ahdistus omasta itsestä, sekä ulkoisesta että sisäisestä.
Olen kierteessä. En syö päivisin, mutta illalla ahmin ahdistukseen. Kyllä, olen kokeillut säännöllisia ruoka aikoja, mutta mikään ei toimi mulle. Olen sotanorsu, joka on saanut liikaa saalista. Mikä vois estää ahmimista?
Mua pelottaa. Ennen mä itkin melkein joka yö itseni uneen, mutta nykyään en osaa edes itkeä, sillä jos osaisin en voisi lopettaa. Osaan itkeä silloin kun se on vähiten toivottua. Itken kun haluisin huutaa ja raivota. Itken vaikka haluaisin olla vihainen uskottavasti, miten se voi olla mahdollista, jos silmät tulvii yli?
Tällä hetkellä puukkoon tarttuminen olis houkuttava vaihoehto, mutta katuisin sitä. Vai katuisinko? En tiedä voiko taivaassa katua, jos sellaista on. Haluan uskoa siihen, sillä on lohduttavaa, kun tietää että edesmenneet lähimmäiset ovat jossain turvaisassa paikassa.
En ole koskaan ollut näin tyytymätön itseeni ja elämääni. En koskaan. En edes 70 kilosena jättiläisenä. Ehkä on onnellisempi isokokoisena?

6 lukijaa <3 love you