Parantuminen taudista, mutta ei helpotus mistään muusta. Päätin pitää pari päivää vapaata syömisten seuraamisesta. Mutta onnistuko? Ei. Maanantai ja tiistai sujui seuraavati: klo kuuten illalla asti söin vähän ja terveellisesti ja sen jälkeen päätin että ihan sama mitä suuhuni tungen. Ja samalla kun tungin (kirjotinko oikein ees?) en ruokaa, vaan kaikkea mahdollista jälkiruuaksi kelpaavaa, tulin hulluksi! Tai siis aivoni uskotteli toiselle aivopuoliskolle, että ihan sama mitä nyt syön, kun söin jo. Ja söin söin söin kaikkea sanoinkuvaamattoman ällöttävää rasvasokerimössöistä kaikenlaisiin suolarasva-hirviöihin. Nyt tekee mieli vaan viljellä kirosanoja, mutta toisaalta se vaan vaikuttaisi vitun lapselliselta. Ehkä mä oon lapsellinen. Ei kiinnosta. Ei mikään. En jaksa kommentoida ees kaikkien teksteihin. En jaksa. Ja mua ärsyttää suunnattomasti, se että vanhempani tuli kotiin reissusta. Ja mitä tuliaisiksi? Kiloittain karkkia ja muuta epäterveellistä! Yks syy mun ahmimiseen. Ja en ole nyt voinut oksentaakkaan. Ne hengittää niskaan nii lujaa, oikeen puuskuttaa haisevalla kuumalla hengellään, niin että kohta mun niskaan tulee kolmannen asteen palovamma.
mua ahdistaa mun syömiset. Kun mä olin just alkanukki ajattelee, että mä edistyn tässä. Mutta en taida kyllä mennä viikkoon puntarille. Tai sitten ehkä menenkin ja kohtaan todellisuuden. Kerrankin.
VITUTTAA
ps. tiedän olen lapsellinen, mutta eikö me kaikki olla välillä?
pps. huomenna tulokset opiskelupaikasta. Nyt ei jaksa sekään kiinnostaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti