Miks mä ahmin kun oon huolissani?

Mulla oli ns. bestis, jonka otteessa olin noin 5 vuotta. Mutta viime keväänä kiemurtelin pois niistä hallitsevista käsistä. Kun pääsin niistä eroon, olin hukassa. En tiennyt olenko mitään, kun en ole enää osa kahden pakettia, johon kuului minä ja bestikseni.

Bestikselleni oli aina tärkeintä, olla kaikessa parempi kuin minä. Ja minä hyväksyin kaikki bestikseni mielipiteet ja otin ne käyttöön omaan mielettömään pääkoppaani. Kun hän sanoi, että hänellä on hauskempaa, ajattelin, että niin se varmaan onkin. Olin aina se huono. Olin aina se isompi ja läskimpi. Kaverini sai mulle pieneksi menneet vaatteet, mitkä olivat hänelle liian isoja.

Vaikka mun ex bestis ei olekkaan enää minun niin hyvä kaveri, hän on alkanut taas kertomaan mielipiteitänsä. Mä oon se huonompi. Mun elämä on huonompi. Ja vaikka mä tiedän, että on ihan järjetöntä uskoa kaiken mitä se sanoo, en voi mitään muutakaan. En osaa ajatella itse. En ainakaan mitään positiivista itsestä.

Osasyy tähän varmasti on, että olen saanut uusia kavereita, päässyt siihen kouluun, minne "bestikseni" haki eikä päässyt. Olen laihtunut niin paljon, että olen laihempi kuin kaverini. Siksikö hänen on pakko todistaa että hän on parempi, ja tehdä mun elämästä helvettiä, kun mä nyt vaan oon niin huono, koska se sanoo niin? Olenko nyt parempi kun mulla on kerrankin enemmän kun hänellä? Miksi sitten musta tuntuu pahemmalta kun koskaan? Miks mä oon tyytymätön, vaikka mulla on enemmän kun koskaan?

En haluaisi syyttää kyseistä henkilöä. Mutta olen vihdoinkin huomannut, että hän on yksi syy, miksi  elämäni on aina ollut lähinnä onnetonta. Haluaisin huutaa ja raivota sille, sanoa että: " Nyt lopetat! Älä sano sanaakaan enää! Eks sä tajua mitä sä teet mulle? Kuinka sä syöt mua sanoillas sisältäpäin? Kuinka sä oot tehny mun elämästä HELVETTIÄ?"

Miks mä en osaa olla onnellinen?

Mä en jaksa. Mä en jaksa enää vaeltaa tässä valottomassa paikassa. Mä en jaksa murtua huolen alla. Miks kaikki ei vois olla onnellisia? Miks mun pitää olla niin huolissaan läheisistäni, eihän heillä ole ees hätää.

Miks mun pitää heittää kaikki reeneissä tehty työ hukkaan, pelkällä mielivaltaisella ahmimisella? Miks mun pitää ahmia, että voin turruttaa aistini? Miksi mun pitää syödä metripitsan puolikas, 4 pullaa, jäätelöä ja jogurttia myslillä, kuitenkin oksentamatta? Miks mä en oksenna? Miks mä en pysty siihen? Miks mä haluaisin viiltää niin syvän haavan, että siitä ei olisi paluuta? Miks mä en voi olla niin kuin mun entinen bestis, sillähän on ihan kaikkea? Miks mä en tiedä mihinkään vastausta?