En tarkota otsikolla sitä, että mun läskit täyttäis universumin tms. Vaan että mahani on oikeasti turvonnut palloksi. Näytän raskaalta. Miten mä voin mennä reeneihin tän näkösenä?
Oon taas kerran ahmimiskierteessä. Illalla meni överiks. Ja aamulla ajattelin, että en syö mitään, mutta kun jäin yksin menin keittiöön ahmimaan. Mahaani upposi tällä kertaa 2 paistettua munaa, 4 lihapullaa ja 2 lautasellista makujogurttia ällöttävän energisellä start myslillä ja viinirypäleitä. Onneks ei läheskään niin paljon kun illalla.
yritän päästä kierteestä pois vähän kerrallaan. Ensin opettelen syömään normaalisti ja tasaisin väliajoin ja sitten alkaa taas laihdutus. Mä en voi enää pitää mitään 200 kcal päiviä ollenkaan, koska mua pyörryttää ja en pysy tanssissa mukana, jos mulla ei oo riittävästi energiaa. Mutta sen oon päättänyt, että iltasyöminen loppuu.
2 kommenttia:
Mulla tulee tosi herkästi mahasta just ihan semmonen pallo. Se on ärsyttävää, kun joskus kun en edes syö paljoa niin silti maha turpoaa. Paras keino ton välttämiseks on kuitenkin se että syön useamman kerran päivässä ja en ikinä tosi isoja annoksia, ja limsa tyhjään mahaan turvottaa paljon. Sit just kun usein juon paljon vetää niin siitäkin tulee maha ihan palloks ku se on täynnä.
Ja jaksaa kans paljon paremmin niin kun syö joka päivä jotain ja useamman kerran, ja säästyy joskus ahmimisilta.
Anteeks, anteeks anteeks.. Tuntuu kauheelta kun nyt vasta vastaan sun kommenttiin.
Puheripulit on tuttuja, kyll mä uskon että J ymmärtää ja myös sen että se oikeesti välittää susta tosi paljon kun se on ollu sun tukenas, ainakin mitä tekstistäs oon lukenu.
Niin kuin anonyymi sano: "elä". Vaikka se kuulostais tylyltä, niin pitäis oikeesti vaan pitää hauskaa ja nauttia elämästä. Olla sellasten ihmisten kanssa jotka saa sut nauramaan, joihin voi luottaa ja jotka todella välittävät. Niin PITÄIS tehdä. Mutta kuka siihen todella pystyy, niin en tiedä.
En ainakaan mä oo koskaan vielä pystynyt, mutta kyllä mä uskon ja toivon että joskus vielä pystyn ja teen niin. Ja uskon syvästi että säkin pääset siihen pisteeseen, mahdollisestikin aika pian.
Jos pitäis antaa jotain elämänohjeita, sanoisin että oo mahdollisimman sinä ja nauti elämästä. Mutta miten se onnistuu onkin ihan toinen juttu. Ja mikä mä oon sanomaan tällasta, kun omat asiat on ihan persuksillaan.
hahh.. Kukas tässä ny sai puheripulin. Poistin noin puolet tosta tekstistä, ku en mä mitää elämäkertaa sun kommenttiboksiin haluu raapustaa :D
♥
Ei se mitään, sellaista sattuu. Oon iteki tosi huono vastailemaan kommentteihin ajallaan.
Jep, pitäisi osata elää hetkessä ja nauttia. Olen kateellinen niille, jotka siihen pystyvät. Mulla on sen taidon oppimiseen vielä pitkä matka edessä.
Olisit vaan jättänyt koko raapustamasi tekstin! Olisin lukenut sen mielelläni. Toivottavasti me opitaan vielä joku päivä nauttimaan elämästä.
Hirmuisesti voimahaleja♥
Jos blogi on pahaksi, on todellakin viisasta, että lopetat kirjoittamisen.
Kiitos sinulle. Haluan uskoa ja uskon, että kaikki muuttuu elämässäsi paremmaksi. <3
Kiitos vielä sinulle, en unohda sua enkä sun blogias koskaan.
Blogista ei ole minulle mitään haittaa, mutta J ymmärtää joskus tekstejä väärin, jolloin se luulee etten välitä hänestä enää. Ollaan saatu kuitenkin asia sovittua, joten senkin takia uskallankin jatkaa kirjoittamista. Toivon niin, että pääsisit eroon tuosta päätäsi jyystävästä loisesta. Se päivä koittaa vielä kun voit olla tyytyväinen itseesi sellaisen kuin olet. Oon varma siitä.
Kiitos kauniista sanoistasi, jotka saivat silmät kostumaan.
Jos se auttaa, ja uskon että auttaa, sun kannattaa kirjottaa.
Kirjoittamiseen jää koukkuun. On joku paikka mihin voi kertoa oikeet tunteet, eikä niitä mitä "oikeassa elämässä" päälleppäin näkyy. Ja tietty se, että julkasee ne, on aivan eri fiilis, kun jättää julkaisematta.
Joku oikeesti tietää miltä itsestä tuntuu. Ei sillä oo väliä, että onko se sittenkään "oikeasta elämästä" tai välittääkö se ees. Mutta joku lukee ne, se merkitsee jotain. Ainakin musta tuntuu tältä.
Tsemppiä ja tuhansia haleja ♥
Sinäpä sen sanoit! Olen ihan samaa mieltä ja nuo sanat olisivat yhtä hyvin voineet tulla suustani. Vaikka oletkin "pelkkä" nimimerkki blogimaailmassa enkä varsinaisesti tunnetunne sinua, olet minulle todella tärkeä. Ethän näännytä itseäsi olemattomiin.
Ennen osastojaksoa luulin itsekin moisen määrän olevan ahmimista. Ahmiminen on sitä, kun syö esimerkiksi kolme levyä suklaata ja viisi lautasta makaronilaatikkoa ja kaksi pussillista sipsiä tunnin aikana. Koita pistää suuhusi jotain neljän tunnin välein (purkkaa tai pastilleja ei lasketa). Sillä ei ole väliä mitä syöt, kunhan ylipäätään syöt jotain. Vaikka miniporkkanoita tai kurkkua. Säännöllisesti syöminen hillitsee ahmimiskohtauksia ja voit pikkuhiljaa koittaa suurentaa sitä syömääsi
hedelmä/vihannes/ruoka määrää.
Mielettömästi voimahaleja.
Koita jaksaa, tärkeä ♥
Lähetä kommentti