Onkohan tässä sittenkään järkeä.

Olen syönyt liian paljon viime aikoina. Mutta kuitenkin sattuu vielä enemmän istua kovalla tuolilla tai nojata käsillä pöytään.

Reeneissä pyörryttää usein. Olen pari kertaa joutunut lähtemään kesken reenien syömään jotain, sillä silmissä on sumentunut jatkuvasti. Tämä tapahtuu vaikka olisin juuri syönyt. Aamulla ei huvita syödä niin paljoa, sillä iltaisin olen syönyt aina liikaa. Mutta olen kuitenkin syönyt aamuisin. Inhoan pyörtymisen tunnetta. Miten voi yrittääkkään opetella uutta sarjaa, kun tuskin pysyy tolpillaan?

Vatsalihaksia tehdessä olisin halunnut lopettaa. Nykyään ne sattuu sietämättömästi, sillä häntäluu painaa lattiaan. Tunnen häntäluuni ihon läpi selvästi, tunnen kaikki sen kyhmyt. Selkarankakin rutisee, mutta se ei tee niin kipeää. Teemme istumaannousu- vatsalihaksia parketti lattialla ja olen helvetin liekeissä. Sattuu! Haluan pois! Mutta kärsin niiden läpi, halusin olla kunnollinen oppilas, en halunnut herättää kysymyksiä. Keskityin niin kipuun, että en ees tehnyt lihaksia kunnolla. Hyvä minä, en sitten onnistu missään.

Olkapäissä tuntuu luut ja lantioluutkin tuntuvat kovemmilta. Olkapäiden luut ovat oikeastaan aika kivat, mutta olen saanut tanssista olkapäänylityksessä aika pahoja mustelmia, sillä luut ottavat lattiaan kiinni. Mustelmani paranevat nykyään hitaammin, mikä saa näyttämään olkapääni kirjavilta. Lantioluita rakastan, sattuu selkälihaksia tehdessä, mutta haluan ne kuitenkin näkyvämmäksi.

Jalkani ovat jo lähellä normaalia. Polvet erottuu läskin alta, ja akillesjänne yrittää jo päästä näkyviin. Sormet ja kämmenselät ovat myöskin pienentyneet. Joskus vaan tanssittelen sormiani, jotta näkisin jänteiden ja luiden pilkistelevän ihon alta.

Mutta kuitenkin tuntuu kuin mahani, reiteni ja käsivarteni olisivat kasvaneet. En uskalla mennä vaa'alle, sillä olen syönyt paljon. En halua masentua niistä luvuista, mutta en halua myöskään, että ne luvut määrittävät sen, kuka minä olen.

Jos vielä pystytte.. Lopettakaa tämä hulluus omalta osaltanne!  En toivo kenellekkään sitä, että huomaa päästänsä lähtevän kourallisia hiuksia. En toivo kenellekkään tunnetta ahmimisen jälkeen. Haluaisin ravistella kaikkien vanhempia, että puhuis lapsillensa.
Uskoisin, että hyvät ja aidot välit vanhempiin vähentäis syömisvammailua suurella osalla. Kommunikointi olisi tärkeää, haluaisin että puhuisin vanhemmilleni, mutta se on meidän perheessä aivan vierasta.

Itse olen yrittänyt normaalia syömistä, ja siitä ahmimisputkeni alkoikin. Ahdistuin niin syömisistäni, että söin vaan lisää. Mutta aion kuitenkin jatkaa yrittämistä. Näin sanoo enkeli olallani, mutta piru sanookin toista; Haluan laihtua. Haluaisin olla anorektikko, mutta en mä oo vielä riittävän hyvä siihen titteliin. Saattaa kuulostaa jonkun mielestä naurettavalta, mutta tällä kertaa olen vain rehellinen.

En halua menettää elämääni laihduttamiselle. Haluaisin tanssia, mutta ei se onnistu, jos en voi tehdä mitään koska see sattuu, ja en muutenkaan jaksa. Aion lopettaa laihduttamisen vielä joskus. Ja aion paljastaa tämän blogin sitten jollekkin läheiselle, sitten kun olen parempi. <-- Tämän puhui enkeli, mutta pirulla onkin aivan toiset mielipiteet.

Mustavalkoista kauneutta.