Tanssi tyttö, tanssi!

Mä rakastan tanssia. Jos saisin päättää, tanssisin aina, en pysähtyisi koskaan. Unelma maailmassani olisin vain minä, laihana, iloisena ja kuin horroksessa. Tanssisin lakkaamatta, pilvien päällä, lämpimässä ja aurinkoisessa säässä,. Musiikki soisi vaihdellen; nopeaa, hidasta, iskevää, hentoa, jokaisesta genrestä jotain. Täytyy selittää tota, että miks olisin yksin. Haluisin että olisin syntynyt tietämättä, että muitakin olentoja on olemassa, enkä sen takia tuntisi yksinäisyyttä... koskaan. Sillä jos olisin yksin, en tuntisi kateutta, sitä elämäni vitsausta, joka piinaa persuksissani joka hiivatin sadasosa sekunti.

Mutta koulussa pitää käydä ja hoitaa velvollisuuksiaan. Velvollisuudet ovat piinaa ja niin myös vastuu. Tuntuu kun kestäisin yhä vähemmän vastuuta. Pienempänä minulle törkättiin niin iso vastuu, että en osannut kantaa sitä, enkä saanut tukea. Tulin vastuuttomammaksi, ja kaikki muu oli ylitse ääsemättömän vaikeaa. Pystyin hoitamaan vaan sitä yhtä vastuuta ja sitäkin huonosti. Lähempänä olen saanut tukea, mutta kuitenkin tuntuu, että olisin jälkeenjäänyt. Että liian iso vastuu liian aikasin olisi hidastanut kehitystäni vastuun kannossa.

Tuli muuten mieleen se tunnelukko testi jonka tein netissä. Sillä siinä puhuttiin että on vaikea kantaa vastuuta ja sain tulokseksi vahvaa ja erittäin vahvaa tunnelukkoa. Voin laittaa tänne linkin, kunhan löydän sen. Mutta siis bongasin tunnelukko jutun jostain laihdutus/proana blogista..

EDIT// löysin sen tässä linkki testiin: http://www.mentores.fi/testi.htm, tässä myös tietoa tunnelukosta: http://www.mentores.fi/index_tiedostot/Page2265.htm

Tanssi esitykset/kenraalit/tanssitunnit ovat nyt ohi. Pari kurssia kesällä, mutta ei sitä lasketa. Syksyllä aloitan baletin. Olen päättänyt. Vaikka olen "liian vanha" aloittamaan, aloitan kuitenkin, sillä rakastan sitä tanssia suunnattomasti. En vaan ole saanut tilaisuutta sen aloittamisessa.

Koko päivän on tuntunut ihan perjantailta. Mutta huomenna se koittaakin. Ja sen jälkeen alkaa ahdistava viikonloppu, täynnä tapaamisia ja syömäparteja.  Inhoan niitä.

Tänään oli hyvä päivä, lukuunottamatta paria juttua: kavereiden kyyläys ja arvostelu mun syömättömyydestä ruokalassa ja muut huomautukset.
Lisäksi aina kadehtimani entinen BFF, S sano mulle tänää että: "Missä sun maha on" ja taputti mun massua. Ja mä käyttäydyin kuin aivoton paviaani ja hykertelin vaan että siinä se on ja hymyilin. Hetken uskoinkin  S:aa, mutta se kesti vain kissan röyhtäisyn kokoisen hetken, sillä heti sen jälkeen heräsin todellisuuteen. Katoin mahaani ja tunsin tonneja painavan ylimääräisen vararenkaan sisuskalujeni ympärillä. Tajusin että se teki ton vaan sen takia, että S halusi olla se täydellinen kiltein ihminen maan päällä joka on ihana ja kohtelias kaikille.

Haluan että mun ja S:n välit paranee, haluan todellakin. Mutta se ei tunnu nyt mahdolliselta, sillä en nää enää meitä pelleilemässä ja nauramassa kippurassa. En osaa ees kuvitella sellasta.. Mutta ehkä se on vaan mun sairaansekainen mieli, joka ei kestä yhtäkään rehellistä ystävyyssuhdetta.