Putoaminen

Musta tuntuu että tää paska alkaa taas alusta. Oon liiankin motivoitunu taas laihduttaan. Mun mieli on osikseen palannu siihen sumuun, jossa ruoka ja laihuus merkitsee kaikkea. Oon tajunnu siihen todellisuuteen, että mun kaikki aidot ystävät on kadonnu, ihan vaan mun käytöksen johdosta... Ja se on liian raskasta kestää. Mä tunnen olevani täysin yksin.

Kun olin laihtunut, kuljin ihan sumussa joo, mutta tunsin olevan parempi, parempi kuin muut. En koskaan tunne olevani parempi enää. 

Kuulumisia

Lopetin pro ana blogien lukemisen ja thinspo kuvien katsomisen, mikä oli aluksi todella vaikeaa. Syömiseni ei ole paljon muuttunut parempaan suuntaan, ja lasken mielessäni edelleen kalorimääriä ja ravintosisältöjä ihan vaan tottumuksesta. Mielialani on kuitenkin parantunut huomattavasti.

Juttelin vanhempieni kanssa ja me päätettiin, että ehkä mun pitäis mennä jutteleen jollekkin. Vanhempani ei siis vieläkään oikeen tiiä mun syömisongelmista, mutta he halusivat että menen psykologille elämänhallinnan takia. Niin sitten menin meidän koulun psykologille. Ja se oli kyllä hyvä päätös. Ei se mua muuttanu mitenkää, eikä se antanu mulle mitää lääkkeitä yms, mutta mä aloin tajuamaan itteäni enemmän, kun puhuin mua painavia asioita ulos mun mielestä. Kaikki hänen pienet huomiot sai minut kiinnittämään huomiota uusiin asioihin, jota en ollut edes ennen pitänyt tärkeinä.

Ensin huomasin entisten kiinnostuksen kohteiteni tulevan pinnalle ja aloin nauttia enemmän asioista. Katselin ympärille ja iloitsin kaikista pienistä asioista, mitkä olivat ennen olleet kuplani ulkopuolella. Olen yhä enemmän kiinnostunut muodista ja tyylistä, olen taas alkanut piirtämään ja rakastan yhä enemmän tanssia. Nuo on kuitenkin pikkujuttuja ihmisuhteiden parantumisen rinnalla. Eniten tämä on näkynyt perheeni suhteissa. Puhun avoimemmin kaikista asioista ja olen iloisempi. Pelkkä päivän kuulumisista puhuminen on auttanut minua huomattavasti. Tuntuu että perheeni tuntee minut paremmin, kun en ole niin kahlittuna omaan pikku maailmaani. Kuitenkin kaveri suhteeni eivät ole mitenkään huomattavasti muuttuneet. Olen läheisempi monien ystävien kanssa, mutta kaverini piirini ei ole erityisemmin kasvanut, se on kuitenkin yksi asia mitä työstän seuraavaksi.

Tiedostan paremmin heikkouteni ja huomaan koko ajan itsessäni piirteitä, joita mun pitää todennäköisesti pitää silmällä koko ikäni, kuten makeanhimo ja taipumus jäädä koukkuun sarjoihin. Huomaan kuitenkin myös positiivisia asioita itsessäni jatkuvasti. Tunnistan myös paremmin tunteeni ja osaan ilmaista niitä rakentavammin.

Nuoruudestani vähän...Yläasteella kaikki kaverini oli aina poikien perään, mutta mua vaan ei kiinnostanu. En jaksanu sitä ja pidin sitä ihan turhana. Joskus esitin tykkääväni jostain, että kaverini ajattelisivat mua normaalina. Ja mitä ensisuudelmaan tulee, kännissä ja tytön kanssa. Joo olen pussannu poikaa, mutta kännissä ja en muista siitä juurikaan mitään. Ja tyttöjä oon pussaillu, kun mun kaverit on yrittäny opettaa mua suuteleen. En ole koskaan seurustellu, en ees minkäänlaista teinisuhdetta. Mulla ei oo ollut siihen oikeen aikaa, sillä olen koko lapsuuteni ollut todella aktiivinen harrastaja. Päiväni vietin koulussa ja harrastuksissa, ja niiden ulkopuolella mulla ei oo oikeestaan koskaan ollu kavereita.

Mutta yksi asia mikä mut on nyt yllättäny monta kertaa. Olen ollut kiinnostunut pojista. Ehkä en vielä sillä tasolla että tekisin asialle jotain, mutta ylipäätänsä se että olen tuntenut perhosia vatsassa on minulle mullistavaa. En ole mikään viaton pulmunen, joka nyt kokee ensimmäistä kanssakäytiään toisen sukupuolen kanssa, mutta nyt kaikkeen liittyy tunteet. Tuntuu kuin olisin herännyt eloon, olen niin täynnä tunnetta jatkuvasti. Tapailin yhtä poikaa viime vuonna, mutta ei siitä tullut mitää, kun en tuntenutkaan mitään. Ennen tein kaikkea, että tuntisin jotain, mutta nyt teen sitä mitä teen, koska tunnen jotain.

Uskon, että syömisenikin asettuu paremmin paikoilleen, kun olen saanut pääni paremmin kuntoon. Toivon että heräätte ja huomaatte, että laihdutus ei tee teitä onnelliseksi. Ihmisuhteet, kiinnostavat asiat, saavutukset ja hyvä itse tunto ovat tärkeittää, ja auttavat matkalla onneen. Sillä uskon että elämän tarkoitus on olla onnellinen, mitä ikinä sitten teetkin.

Baby steps



T: Sofi <3

CHANGE SOMETHING

AM I HAPPY?

-no

DO I WANNA BE HAPPY?

-yes

I HAVE TO CHANGE SOMETHING!

Vihdoinkin mä oon sen tajunnut. Ei tämä oikeasti muutu jos siinä vaan velloo ja velloo ja odottaa että joku vetää pois sut kaikesta tästä paskasta. Mä aion olla niin kuin se sammakko, joka ei luovuta vaikka joutuu kermapurkkiin ja polkee polkemistaan että kerma muuttuu voiksi ja pikku sammakko pääsee hyppäämään vapauteen. En aio olla yksi niistä sammakoista joka luovuttaa ja hukkuu. En aio jäädä vellomaan tähän paskaan.

Aion laihduttaa vieläkin ja juoksenkin nyt päivittäin ainakin 5 km. Mutta haluan oppia ajattelemaan positiivisesti. Mulla on liian monta varoittavaa esimerkkiä. Haluan kasvaa aikuiseksi, monet syömishäiriöiset eivät koskaan kasva. He elävät vaan maassa jossa kaikki on kiloja ja kaloreita. Mä en halua elää siinä maassa!

Olen pitänyt taukoa ja oikeasti vierottanut itseäni laihdutusblogeista. Mutta pari kertaa olen sortunut vellomaan taas siihen maailmaan, mutta onneksi vaan sukelsin sinne hetkeksi, enkä hukkunut. 

En ajattele että syömishäiriöiset ovat typeriä. En ajattele että on helppoa päästää irti, en mäkään aio kokonaan, ainakaan vielä. Mutta ajattelen että se on omasta valinnastamme kiinni. En tarkoita että syönkö ton vai en, vaan psyykkistä puolta. Jos alkaa pakottamaan itseään onnelliseksi, se tulee sieltä vähitellen. Kaikki pienet ilot, joita et ole ennen huomannut kun et ole avannut silmiäsi kalorimössöstä. Mua melkein itkettää, kun ajattelen kuinka paljosta oon jäänyt paitsi. Jep, oon mä ollut paikalla aina, mutta oonko mä oikeasti ollut siellä? siitä en tiedä.

Kesä on ollut paras tähän mennessä, mutta uskon että parempia on vielä edessä. Kaikki ne pienet asiat, kaikki kauniit hetket ja tunnelmat, jonkun ihmisen älyttömän onnellinen hymy ja pikkusisaruksen yllättävä rutistus, valoisat kesäyöt pyörän selässä ja monet monet blogit kaikista kauneista asioista maan päällä. Alan ehkä seuraavaksi tekemään sellaista. Mistäs sitä tietää että mistä löydän itseni seuraavaksi. Elämä ja maailma on niin täynnä mahdollisuuksia! Elämäntie on kuoppanen, mutta maisemat on kauniit ja matkaseura on mielenkiintoinen. Nostakaa katseenne siitä laihasta mallista muotilehdessä! 

Hahah mikä hallelujah puhe :DD mutta totta tuo on joka sana

En sano et elämä tulee olemaan helppoo. Joskus on varmaan ihan hirveetä, mutta sitten voi itkeä kaverin paitaan ja nauraa päälle. Tai mikä vielä parempaa nauraa ja itkeä yhtäaikaa.

En usko että tätä nyt enää seuraa kukaan, mutta jos joku on vielä siellä, niin..

 Kysy multa ihan mitä vaan. Mä lupaan kertoa melkein kaiken :)

huh huh

TÄYDELLINEN KUVA <3

Juhannuksena tuli syötyä aivan liikaa ja aivan vääränlaista ruokaa. Olin perheen ja sukulaisten kanssa mökillä ja kokeilin ekaa kertaa wakebordingia :D oli huisaa.

Tapasin myös pitkästä aikaa yhden tervejärkisimmistä ja eniten ihailemistani ihmisistä. On hänessäkin pimeät puolensa, kaikilla on, mutta se terve asenne elämään ja itsetunto on jotain niin käsittämätöntä. Ihailen sitä kuinka hän osaa pysyä kohtuudessa kaikessa ja nauttia pienistä hetkistä. Esittelyssä oli myös hänen poikaystävä joka oli myöskin niiiiin mukava. Joillakin elämä vaan tökkii mukavaa tahtia eteenpäin ja toisilla se potkasee suoraan suohon.

Ens viikon oon leirillä säännöllisten ja pakollisten ruokailujen vankina. En aio ottaa mitään herkkuja mukaan, enkä aio ostaa matkaltakaan. Ihan hyvää tuo tekee mulle, pakko syödä hyvää ruokaa ja mahdotonta syödä huonoa kun on niin eristyksissä. Kaikki kyllä ihmettelee suuresti kun kaikki siellä mässää. Mutta otan järkkärin mukaan, niin voin räpsiä kuvia jos tulee tylsää, eikä tartte mennä muiden karkkipussille, vaan voi kuvata vaan ku muut mässää.

Nyt aion tosissani yrittää laihduttaa ja liikkua enemmän, sillä olen päästänyt itteni kulahtamaan ja se ällöttää mua hetki hetkeltä enemmän. Tavoitteena on syysloma ja mahtuminen mun thinspo vaatteisiin. En ota mitään kilolukemaa, silä se on niin suhteellista. Lihaksikkas ja laiha voi painaa 60 kg ja näyttää yhtä pieneltä kun 55 kg lihaksiton. Tai lihaksien kanssa kroppa näyttää kiinteemmältä ja paremmalta (ainakin mun mielestä).

Aion ottaa tavoitteeksi muitakin kun ulkonäköseikkoja. Haluan päästä huippukuntoon ja olen valmis paiskimaan töitä sen eteen. Nyt oon suunnitellut että:

• käyn 5-10km lenkillä joka päivä kun voin (n.6krt viikossa)
• pyrin käymään salilla kerran viikossa
• teen vatsalihaksia, punnerruksia ja venyttelen joka päivä
• pyrin jättämään turhat herkut pois
• saan pitää herkkujen nautiskeluhetkiä harvoin kunnon aterian jälkeen ja silloin vaan sitä mitä todella haluan
• jätän turhat epäterveellisyydet (hillojogurtit, rasvaiset myslit, tuoremehut, roskaruoan) pois
• Vähennän viljan käyttöä, pyrin omanlaiseeni zone-dieettiin
• NAUTIN NAUTIN NAUTIN, en ahmi
• vihreä tee ja vesi <3

Argh!!

Mua oksettaa taas, sekä fyysisesti ja henkisesti. Tänään oli kahden tunnin tanssitunti ja kaikki meni täysin perseelleen. Käteni luistivat kun niiden piti pysyä paikallaan, en jaksanut, en osannut enkä pystynyt keskittymään. Tunsin itteni täysin mittättömäksi, ihan turhaksi. Koreokrafi hoki, että ajattele että olet täydellinen. Ja mun teki mieli vaan nauraa, ajatus oli niin naurettava. Kuinka minä voin olla täydellinen, kun en ole mitään?

Mun päivät kulkee epäonnistumisesta toiseen. Mulla ei oikeestaan oo enää ystäviä. Olen nykyään kauhea narttu, niin ei ole ihmekkään. Kaikki ärsyttää ja kaikki on täyttä paskaa. Herään joka päivä puolenpäivän jälkeen, kun pitää nousta syömään lounas. Suunnittelen lenkille lähtöä, mutta joka paikka on niin kipeä tanssituntien jälkeen, niin en pysty enkä jaksa. En pysty mihinkään. Mulla ei oo enää minkäänlaista itsekuria eikä tahtoa tehdä asioita. Päivät vaan virtaa ohi, enkä mä nauti mistään. Miks mä oon näin kiittämätön? Mikä mua vaivaa?

Pääni on täynnä älyttömästi huutoa, raivoa ja kiljuntaa! Haluaisin hetkeksi pois mun pääni sisältä. En jaksa tätä enään!

VETO pois tästä maailmasta

VAROITUS!!  MUSIIKKI LÖPINÄÄ!

Rakastan musiikkia yli kaiken. En kuitenkaan sanoisi, että kaikki käy. Tykkään musiikista, joka saa ihoni kananlihalle ja saa minut tuntemaan kylmiä väreitä selkäpiissäni. 

Oon kunnellut nyt pari päivää pelkästään VETO nimistä tanskalaista bändiä.  Oon tykänny VETOsta jo pitkään, mutta en mikään sen suurkuluttaja oo koskaan ollut. Ihanat sanoitukset ja melodiat vaan vetää puoleensa, ja rakastan laulajan ääntä.

Muitakin hyviä biisejä on, mutta laitoin tähän pari. Videot ei oo kummosii (en osannu muokata noita ikkunoita pois). 

Tää postaus on vähän ohi blogin aiheen, mutta haluan johtaa ajatuksia pois ruuasta, sillä silloin laihtuu. Voisin postailla muustakin, kun laihdutuksesta jatkossa. Päässäni kyllä riittää asiaa. Kuitenkin kunnollista laihdutustilanne-postausta tulossa pianpian!

Mielipiteitä? Näitä lisää vai ei koskaan enää?

Kohta 20 kg lihavampi kun viime kesänä

Punnitsin itseni, ja mun maailma sortui. En mä voi painaa näin paljon, en voi! Siinä ne numerot kuitenkin nökötti 72,8 kg. Silmiäni alkoi kirvelemään ja tunsin vararenkaat reisieni ja vyötäröni ympärillä. Niin sanoin kuvaamattoman oksettavaa.

Mä en hallitse normaalia syömistä. Mä en osaa, ja oon hieman pyytänykkin siihen apua (tai no makeenhimoon lähinnä) mun vanhemmilta , mutta ne ei jaksa, ei haluu, eikä ne nää, kuinka huonoon jamaan mä oon menny. Mua oksettaa katsoa mun vanhempia, sillä hekin ovat lihonneet entisestään. He näyttävät samoilta naamoilta, jotka möllöttää kauniissa hääkuvissa täydellisissä vartaloissaan, mutta vaateiden alla on sellaiset sumopainijapuvut. Äitikin painaa varmaan 80 kiloo nykyään, ja se on sellasessa terveysohjelmassa mukana ja pätee aina jollain tiedoillaan, mutta ulkoapäin terveellisyys ei näy missään. Äidin perinteiset tekosyyt: Voin syödä toisen lautasellisen jälkiruokaa, koska olin eilen jumpassa, söin aikasemmin salaattia tai tänään juhlitaa. Järki käteen! Jos sä syöt yhen salaatin niin ei se kumoo sun kahta kakkulautasellista.

Mä en hallitse tätä enää. Joka ilta ja aamu päätän, että nyt teen parannuksen. Mutta kuinka käykään? Aamu menee aina hyvin. Kouluruuallakaan en yleensä ahmi, paitsi jos tapahtuu mitä tahansa pientä mikä saa oloni kauheaksi. Mitä tahansa, joku kommentoi, tunnen oloni yksenäiseksi tai pelokkaaksi, ihan mikä tahansa. En voi purkaa sitä mitenkään, niin syön kolme lautasellista ruokaa ja selitän sitä sillä, että ihan hirveä nälkä enkä tiiä mistä se tulee, ja naurahdan päälle. Panttaan kuitenkin tunteeni. Joskus mua ahdistaa niin paljon, että ostan koulun kahviosta ja kuolen syyllisyyteen loppuilla tunneilla.

Kolmen aikaan mulla iskee melkeimpä aina kaamea makeanhimo. Joskus pystyn vastustamaan sitä, varsinkin jos mulla on reenit tai jotain muuta tekemistä. Jos kuitenkin olen kotona ja istun vaan koneella yrittäen piilottaa yksinäisyyden tunnetta itseltäni, en voi vastustaa. Menen tiettyyn mielentilaan kun ahmin, vaikka joku tulisi estämään, en lopettaisi. Olen kun toisessa maailmassa. Istun sännylläni ja syötäväni kostuu kyyneleistä. Se tuntuu niin koukuttavalta, kielletyn huumaa. Ahmin siihen asti, että mahaani ei mahdu enempää, sitten iskee se armoton paino harteilleni ja tuntuu kun turpoaisin silmässä. Tulen tietoisemmasti jokaisesta makkarasta ja poimusta.

Pian sen jälkeen meillä onkin ruoka ja pakotan maskin päälle. Syön normaalisti ja mahani tuntuu siltä kuin se repeäisi. Mua ei enää kiinnosta mikään. Tunnen itseni suunnattomaksi ja menen taas siihen horteiseen mielentilaan, jossa tarvitsen mitä tahansa vaan lohduttavaa ja yleensä turvaudun tupla annokseen jälkiruokaa ja siirryn syömään sen omaan huoneeseeni. Vajoan siihen tunteeseen jonka nimi on tyhjyys, en tunne siis mitään. Olen tässä tyhjyydessä pari tuntia, kunnes pitäisi miettiä nukkumaan menoa. Viimeiseksi illalla vannon, että tämä loppuu huomenna, mutta se jatkuu ainiaan, enkä halitse sitä. Kun saavutan sen tietyn mielentilan, en voi lopettaa.

Tietenkin mulla on hyvempiä päiviä joukossa, mutta toi on oikeastaan päivärytmini jos ei ole reenejä. Jos mulla on reenit, niin tua keskipäivän sessio jää väliin, mutta illalla se iskee pahemmin. Sen takia pelkään kuollakseni kesää, aikaa ilman aikatauluja ja tekemistä. Olen koko kesän vaan oman surkeuteni kanssa. Haluaisin palata laihduttamiseen mielummin, mutta kaikista eniten haluaisin olla normaali, pitkästä aikaa elämässä.

Olen leijunut lukuvuoden läpi kuin aaveena. Olen hienon koulun oppilas, jonne on vaikea päästä ja jossa on mahtavia ihmisiä, mutta olen vaan syrjäytänyt entisestään. Ehkä se siinä onkin, koulu on niin täynnä lahjakkaita ihmisiä, siis todellakin lahjakkaita, sillä kouluni painottaa taiteisiin. Kaikki on niin hyviä, kaikki soittaa jotain soitinta, kaikkien keskiarvo on ysin luokkaa, kaikki on ahkeria, kauniita ja mukavia.

Mua ahdistaa niin älyttömästi, sillä mä en oo mitään niiden rinnalla. Mä oon rupsahtanut ja tylsä, koska en keksi enää mitään puhuttavaa, sillä en ole enää ihmisten kanssa juurikaan. Mä en jaksa opiskella, en enää harrasta muuta kun tanssia ja olen siinäkin vaan ihan ok. Keskiarvoni on nykyään varmaan vähän alle kasin. Yläasteen päättötodistuksessa luki 8,5 ja en silloinkaan panostanut enkä lukenut yhtään.

Mun piti vaihtaa ympäristöä, että voisisin olla kuka tahansa haluan ilman ennakkoluuloja. Mutta olen vaan pilannut taas kaiken. Mulla on ehkä yks tai kaks kunnon kaveria uudesta koulusta, ja muut on lähinnä tuttuja. Ja mua ahdistaa siellä joka ikinen päivä, joka ikinen välitunti. Joskus puolessa välissä lukuvuotta lopetin yrittämisen. Keksin aina jotain tekemistä välitunneille, olin meikkaamassa, koneella tai asioita hoitamassa. Ruokatunneilla en enää jaksanut sosialisoida kaikkien kanssa, vaan jämähdin yhteen porukkaan, joka ei edes pakolta halunnut mua sinne. Haikailen välillä yhden toisen porukan perään, jossa on kans mun kavereita. En ole kertaakaan ollut koulukaverini kanssa vaapa-ajalla jos koulun jälkeistä pientä hengailua kaupungilla ei lasketa. Eikä niitäkään oo ollu paljon.

Mä yritän kaikin voimin vältellä ihmisten kohtaamista. Mä pelkään ja mua ahdistaa ihan älyttömästi. Sama mitä tapahtui kun tapailin yhtä poikaa. Tapasimme kerran ja suunnitelmissa oli toinenkin tapaaminen, mutta peruin sen viime hetkellä, sillä jänistin. Mä en halua satuttaa ketään, mutta pelkään sitä mitä tarvitsen kipeimmin, henkisesti läheistä suhdetta ihmisen kanssa. Mä tunnen olevani niin yksin. Musta tuntuu, että mulla ei oo ketään, vaikka varmaam ihmiset musta vielä välittääkin. Musta kuitenkin tuntuu, että niin ei ole. Miten joku voi pitää musta, sillä eihän mussa oo mitään hyvää. Olin ennen kiltti, hupsu ja toimelias, mutta nykyään olen vaan kärttyisä, tylsä ja välinpitämätön. Mä oon hukannut itseni tähän pelkoon. Pelkoon itseäni ja maailmaa kohtaan.

Täyttä paskaa.

Mä en jaksa enää. Mua ei kiinnosta mikään, mä en jaksa mitään ja tunnen olevani täysin yksin. Voi kunpa voisin nukkua hetken niin, että kaikki korjaantuisi.

Tietovuoto

Viime kirjottamisesta on aikaa. Olen tajunnut, että välttelen tunteiltani. Olen luovuttanut ja piiloutunut satumaailmaan. Mua sattuu niin paljon, koko ajan. Eläminen on yhtä ponnistelua.

Herään perheeni vuoksi ja koulussa pinnistelen, että pääsen illalla kotiin katsomaa OC:tä tai jotain muuta joka saa mut hymyilemään.

Mun silmät täyttyy kyyneleistä, jos sanon jollekkin vähän epäystävällisesti ja nään kun hänen silmissä pilkahtaa mielipaha. Mä murrun siitä, jos joku sanoo, että sä et oo tehny jotai riittävän hyvin. Mun mieli kääntää sen niin, että en ole riittävän hyvä.

En ole riittävän hyvä, enkä koskaan tule olemaankaan. Alakuloisissa mielialoissa vellominen on osa persoonaani ja inhoan sitä. Inhoa itseäni, mutta en voisi vahingoittaa ketään. Mun elämä on mautonta ja hajutonta tällä hetkellä, mutta aion tehdä parannuksen. Pakotan itseni ihmisten ilmoille, vaikka kuinka haluaisin ahmia siihen asti että oksennan. Sillä mulla on vielä kavereita. Vielä hetken ne roikkuu mun mukana, mutta kohta ne lopettaa yrittämisen ja jään yksin. Mun motivaatio elämiseen loppuisi täysin.

Ajattelen itsemurhaa joka päivä. Suunnittelen, milloin sen tekisin ja millä tavalla. Joskus kevarinkin kyydissä mietin heittäytymistä tielle, sehän olis kuin onnettomuus ja moottoritiellä tulis varmaaan lopullista jälkee. Toisaalta mun tekis mieli epäonnistua tahaltaan itsemurhayrityksessä. Vetäisin jossain bileissä jotain vahvoja lääkkeitä sekä viinaa sekaisin ja joku raahais mut sairaalaan. Pääsisin ainakin juttelemaan psykiatrille.

Turrutan pahaa oloani kaikkeen mitä teen. Syön joko valtavia määriä kerralla tai en yhtään, rääkkään itseäni hullulla liikunnalla, itken joka ilta itseni uneen, huudan ja raivoon vanhemmilleni ja käyttäydyn välinpitämättömästi ja huolimattomasti. Sanon, että mua ei kiinnosta, vaikka oikeestii kiinnostaa, tai ainakin mä luulen et mua kiinnostaa. Mietin joka päivä, paljastanko tänään jollekkin huonon oloni. Voisin jättää blogini auki perheen yhteiselle konelle, kertoa kaverille sivulauseessa tai mennä juttelemaan koulupsykologille. Yksi ystäväni tietää jotain, mutta ei kaikkea.

Turrutan tunteitani alkoholiin ja rakastan, kun pää on sekasin. Haluaisin olla kännissä joka päivä, mutta tiedän että se ei olisi todellakaan hyväksi mulle. Juon harvoin, mutta juon aivan liian paljon. Pelkään tajuttomasti, että sorrun johonkin vahvempaan. Olen jo jostai 7 luokalta asti halunnut kokeilla heroiinia ja huoraamista. Ja haluan vieläkin, mutta en tee niin. Vahvemmat aineet kiehtoo mua. Oon kokeillu hasista ja se oli ihanaa. Mutta ei se oo vahvaa, vaikka monet vannookin ettei koskaan koskekkaan. Se on vähän niin kuin tupakkaa.

Ei mulla oo mitään syömishäiriöö. Haluaisin sen, että tietäisin mikä mussa on vikana. Masennus on vaan sellanen epäonnistujan tauti. Anoreksia on merkki itsekurista. Tiedän että mulla on niin naiivi käsitys, en haluaisikaan ajatella noin, mutta niin mä ajattelen. En tiedä onko mulla mitään masennustakaan, ehkä lievä sellainen ja joku persoonallisuushäiriö. Etsin usein tietoa erilaisista häiriöistä ja vääristä käyttäytymismalleista, sillä haluan tietää mikä mua vaivaa. Miks mä en voi olla vakaa ja positiivisesti elämään suhtautuva ihminen.

Olen ajatellut että voisin aloittaa uuden blogin, josta kertoisin myös kavereille. Sellaisen johon en kirjottaisi mitään. Laittaisin vaan kuvia ja musiikkia. Kaikenlaista kaunista. Blogi, joka koostuu pelkistä kauniista asioista. <3

Kivaa, että ette oo lähteny, vaikka oon ollu poissa. Kiitos <3

Hokkuspokkus tule tyytyväisyys!

Olen oksettava, kuvottava sotanorsu! Kesään on niin vähän aikaa.. Niiiiiiiin vähän, enkä todellakaan mahdu viime vuotisiin sortseihini ennen sitä, ellei tapahdu jotain hokkuspokkus ihmettä.

Haluan liikaa kaikkea. Toivon hirveän paljon, mutta en uskalla tehdä mitään toivomusten eteen. Olen avuton unelmoija, joka ei koskaan saavuta onnea.

HALUAN TÄTÄ KAIKKEA:

 

 Onnellisuus <3

 Vapauden tunne <3

 Niin kiinteä ja laiha maha, että voi käyttää pelkkiä urheilurintsikoita lenkillä. <3

Pilkahtelevat lonkkaluut <3

 (Kesä) romanssi <3

Laihat jalat <3

 

 Pyöreä ja kiinteä peppu <3

Pitkät ja kiharat hiukset <3

En tule saavuttamaan kaikkea. Olen kykemätön yrittämään.

Säälittävä ojassa lilluja

äähh.. Kylläpä toi viime postaus vaikutti aivottoman bimbo-teinin kirjoittamalta. En todellakaan nauti kännäämisestä. Vihaan mainettani kotikunnassani. Inhoan sitä, että ihmiset eivät halua mua mukaan bileisiin, koska mä sekoilen aina. Oon aina se, jonka jalat ei kanna ja josta joudutaan huolehtimaan. Kuitenkin jatkan kännäämistä, sillä silloin mun ei tarvi ajatella mitään, multa lähtee vastuu hartioilta ja rakastan sitä vapauden tunnetta.

Toivon että en olisi aloittanut sitä koskaan. Haluaisin olla yhtä rehellinen selvinpäin ja paljastamatta liikaa kännissä. Rehellisesti sanottua vihaan känni-minääni.

Ehkä mä voisin alkaa absolutistiksi, sillä mä en oikeasti tunne kohtuutta. Sama pätee kaikessa, liian vähän tai liian paljon. Kunpa löytäisin vielä joskus keskitien, kohtuuden.

VAPPU ja kännäys

Mun överi-kännääminen tuli taas todistettua eilen. Jalat ei kantanut, nolasin itseni miljoona kertaa, puhuin totta kaikesta ja menin nousussa nukkumaan. Olin aamulla vielä kännissä ja menin 2 tunnin reeneihin. Reenissä oli aika huteraa kun olin vielä kunnossa. Ja kunnon laskut tuli vasta tänään päivällä. Nyt lähden uudestaan ryyppäämään. Teen postauksen mun ryyppäämisestä sitte myöhemmin, koska oon ny lähiaikoina analysoinu mun kännäämistä.

HYVÄÄÄ VAPPUA KAIKILLE! Pitäkää hauskaa, mutta ei liian hauskaa :P

Olen koukussa

Nyt tuntuu vihdoinkin siltä, että onnistun. Eilinen meni aiempaan menestykseen verrattuna loistavasti. Söin kouluruuan, mutta en syönyt liikaa. Vähän tyhmää, mutta sitten mä palkitsin itteeni patukalla. Tiedän että logiikkani on järjetön, syödä vähemmän kunnon ruokaa ja ottaa päälle kunnon kaloripläjäyksen, kun voisi syödä terveellisemmin ja enemmän samoilla kaloreilla. Mua ei vaan kiinnosta toi terveellisyys enää niin paljon kun laihuus.

Olin kaverin kanssa hypärillä kaupungilla ja hän halus jäätelöö. Mä sanoin että: "Osta vaan, mä en ota." Kaverini sai mut lopulta manipuloitua ottamaan jätskin. Jälkeenpäin ajateltuna on ihan hyvä, että otin sen. Söin kevään ensimmäisen irtojäätelöpallon auringon paistaessa ja miesten tuijottaessa kun nuolin palloani korkokengät kopisten. Me vaan naureskeltiin kaverin kanssa jäätelöä syödessä, sillä kaikki jätkät tuijjotti oikeasti melkeimpä suu auki. Ehkä se meidän pallojen nuoleminen näytti hieman härskiltä :P

Rakastan sitä, kun kengissä on korkoa. Vaikka olenkin pitkä, käytän mielelläni korkkareita. Tunnen itseni korkokengissä kauniiksi ja ryhtini suorenee entisestään. Lisäksi, korkokengillä kävellessä mun täytyy joskus ajatella miten kävelen. Korkkareilla käveleminen vaatii enemmän vaivaa ja lihastyötä kun normaaleilla kengillä. Voin siis laihtua kävelemällä pelkästään korkokengillä. Niin ei kyllä tapahdu, sillä lihakset kipeänä korkkareilla kävely on raskasta. Tänään siis tasapohjaiset eilisten reenien takia.

Mun on aina pakko syödä ennen reenejä, sillä mun keskittymiskyky ja energia menee kokonaan, jos mä en syö. Söin siis tavallisen tavan mukaan omenan ennen reenejä. Reenien jälkeen mahani oli autuaan tyhjä ja kun menin kotiin, valehtelin vanhemmilleni, että olin käynyt syömässä jo. Niin kuin yleensä laihduttaessa, linnottauduin loppuillaksi omaan huoneeseen, pois kiusauksista. (kello oli noin 8)

Katsoin netistä skinssin ensimmäistä tuotantokautta ja ahh... Cassie on niin ihana sen anoreksian kanssa. Parasta inspiraatioo ikinä. Rakastan muitakin hahmoja. Rakastan hahmojen aitoutta. Mun mielestä skins on realistinen sarja, vaikka se pyöriikin "halveksuttavien" asioiden ympärillä. (seksi, huumeet, mielenterveyshäiriöt ja muu nuorten maailma rankimmasta päästä) Mutta kaikkihan nuoret painivat näiden ongelmien parissa (toivottavasti) ainakin jossain määrin omassa elämässään. Nuorten pahanomainen kulttuuri on nykyään tabu ja niin on varmaan aina ollutkin, joten on hyvä että asiat otetaan esille. Ainakin vanhempieni reaktioista skinssiä kohtaan olen huomannut, että he eivät halua edes myöntää näiden asioiden olemassaoloa.

Ihanan oma ilta päättyi siihen, että minua huudettiin iltapalalle. Otin omenan ja vettä ja olin menossa omaan huoneeseeni (en aikonut syödä sitä, vaan aion palauttaa sen aamulla), mutta ei, en saanut mennä sinne, vaan minun piti istua pöydässä ja kuunnella iänikuista saarnaa osaamattomuudestani. Leikkasin omenan ihan ohuiksi viipaleiksi ja söin sen hitaasti. Sen jälkeen mahani oli ihan täysi. Haluan kutistaa sitä vielä lisää, niin yksikin omena päivässä riittäisi.

Tänään en ole syönyt vielä mitään, enkä syökkään ennen kahtatoista. Pyrin syömään koulussa mahd vähän, kotona ehkä omenan ennen ruokaa, niin ei ole kauhea nälkä nostaessa ruokaaa lautaselle, sekä ruualla mahd vähän. Katson tilanteen mukaan, ehkä joudun syömään iltapalaa, mutta olen nyt varma itsestäni: en aio sortua.

Illalla teen ainakin lihaskuntoa sekä venyttelen ja jos siltä tuntuu lähden kevään ekalle lenkille. Olen jo koukussa näläntunteeseen, pieneen viluun ja tietoon siitä, että en ole syönyt tänään vielä mitään <3

Ps. Tällä kertaa ei kuvia, sillä kirjoittelen koulun tietokoneella. Rakastan hyppytunteja.

Olenko mitään?

Mä en ymmärrä miksi joku jaksaa lukea mun elämästä. Mullahan ei ole oikeesti elämää! Mä reenaan, ahmin ja ahdistun, riitelen ja olen vaivaantunut. Haluaisin olla vapaa kuin lintu. Haluaisin tehdä kaikkea hullua, temmeltää miettimättä seurauksia. Haluaisin elää edes yhden päivän ilman ajatuksiani.

Mä en ymmärrä miks mut valittiin tutoriksi, niin suuresta joukosta. Mut valittiin, ja se hämmentää mua vieläkin. Mut valittiin, vaikka mä en ees valehdellu hakemuksessa.  JOKU HALUS MINUT!

Miks mä en voi nähdä sitä, mitä jotkut näkee mussa?

Joskus haluan jonkun, joka rakastaisi minua muuna kuin ystävänä tai perheenjäsenenä. Haluan tuntea rakkauden huuman. Olen kohta 17 ja minulla ei oikeastaan ole ollut seurustelusuhdetta. En osaa ajatella itseäni flirttailemassa, ajattelen poikia kavereina, nään jokaisessa hyviä puolia, mutta en ole oikeastaan koskaan ollut ihastunut. En ajattele poikia niin. Pelkään läheisyyttä. Pelkään sitä, että menen rikki. Pelkään oikeita ongelmia.

Elämäntapojen muuttaminen

Älämäntapani ovat kuralla. Syön enemmän kun isohko isäni ja syön todella epäterveellisesti. Kaikissa diettiohjeissa yleensä lukee, että pitäisi tehdä pysyviä muutoksia, eikä jojotella laihuuden ja ylipainon välillä. Olen pitkään lykännyt kunnon sääntöjen kirjottamista blogiini, mutta nyt otan itseäni niskasta kiinni ja teen itselleni selvät säännöt.

Tässä olis vähän realistisempaa tavoitetta kesäks

Uusi elämäntapani:

MA-PE

• klo 06.30 0,4 l vesi

• Aamupala: noin klo 07.00 desi rasvatonta maustamatonta jogurttia ja desi mustikoita. 2,5dl tee ja multitabs-tabletti

• Koululounas: noin klo 12.00 sitä mitä koulussa on tarjolla. Ei pastaa, riisiä, perunaa. (jos ei ole esim. risotto) 1/4 lautasta liihaa/kanaa/kalaa, 1/4 lautasta salaattia ja vähän kastikkeita

• Koulupäivän aikana 0,5 l vesi

• Välipala: n. klo 15.30-16.30 (reeneistä riippuen) 1 omena. (jos rankat reenit voi ottaa lisäksi jotain muuta pientä, esim vitalinea juotava jogurtti tai banaani palautumisvaiheessa)

• Reeneissä ja palautumisvaiheessa 0,5-1,5 l vesi

• Päivällinen: n. klo 17.00-19.30 (päivästä riippuen) kotona syön mitä on. Raejuustoa 2 rkl ja salaattia 1/4 lautasesta, 1/4 kana, kala, liha ja mahd. vähän perunaa, riisiä tai makaronia.

• n.klo 22.00 0,4 l vesi ja nukkumaan.

LA-SU

• n. klo 09.00 0,4 l vesi

• Aamupala: sama tai jos herää myöhään niin suoraan lounaaseen

• Lounas: klo. 12-16 sitä mitä kotona on. sama kun arkipäivällinen. Voi olla myös esim. munakokkelia tonnikalalla plus salaattia

• Päivällinen: ei aina ole, mutta sama lautasmalli

• Päivän aikana n. 0,5- 2 l vettä reeneistä riippuen

• Jos aikataulut on huonot voi ottaa reeneihin mukaan vaikka omenan välipalaksi (muutenkin voi ottaa pienen välipalan jos on kova nälkä)

• Jos mahdollista viimeinen ruokailu ennen klo 18.00

• noin klo 22.00 0,4 l vesi ja nukkumaan

• viikonloppuna voi olla ulkona syöntiä, mutta yritän valita mahd hyvän vaihtoehdon listalta (kuitenkin jotain mistä tykkään)

EI LISTA: (aina kun on mahdollista)

• EI valkoinen vilja, valkoinen riisi, peruna
• vain joskus tummaa täysjyvä viljaa (ruisleipa jees)
• EI appelsiini mehu
• harvoin mandariini, viinirypäleet tai muu sokerinen hepelmä
• kaikki vihreet käy
• EI isoja annoksia (vain 1/2 lautasta)
• EI mitään klo 18.00 jälkeen. (myös 19.00 jälkeen on ok.)
• EI start-mysliä (rasvasta ja ällöö, mutta niin hyvää)

MUUTA:

• Jos tekee mieli jotain, juon ison lasin vettä ja syön vaikka pienen välipalan (jotain terveellistä)
• Vältän TV:n katselua, sillä silloin tulee käytyä jääkaapilla. Ja en syö enää koskaan päivällistä TV:n ääressä!
• Jos sorrun, otan ison lasin vettä tai teetä ja menen pois herkkujen luota tai heitän ne menemään. 
• En ajattele, että päivä on jo pilalla niin ei ole mitään väliä mitä syö. Vaan jokaisen erehdyksen jälkeen voi tehdä parannuksen
• 1 herkkupäivä viikossa. (ei tule aina onnistumaan, mutta yritän niin kauan, että joka ikisellä viikolla on maksimissaan yksi päivä herkuille
• Herkuttelen vaan sillä mistä pidän todella
• En ahmi, vaan syön harkitusti
• Teetä ja vettä saa juoda niin paljon kun haluaa

REENI:

• Sali n. 1 kerta viikossa n. 2 h
• Kotona lihaskuntoa vähintään: peppu 3, vatsa 5, punnerrukset 2 /kertaa viikossa
• Venyttelyä vähän joka päivä (tv:n äärellä yms)
• Kunnon venyttelyt väh 2 kertaa viikossa
• Tanssireenit normaalisti (n. 10 h/vko)
• Lenkkikausi alkaa: Ensin väh. 1 kertaa viikossa kunnon lenkki ja lisään lenkkejä ja teho eroja lenkkien välille pikkuhiljaa.
• Kaivan zumban esiin ja alan zumbaileen taas zumbaileen aktiivisesti <3

Oi niin ihana black swan leffa ^